perjantai 29. huhtikuuta 2016

Córdoba, Feria de Sevilla ja Madrid

Hei taas! viimeisen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtunut paljon. Aloitetaan toisesta Andalucíalaisesta kaupungista nimeltä Córdoba johon matkustin muutamaksi päiväksi. Kaupunkiin matkusti bussilla Sevillasta noin 3 tuntia. Córdoba on Sevillan tavoin hyvin kaunis ja historiallinen kaupunki. Kaupunki muistuttaa paljon Sevillaa vanhoineen  rakennuksineen ja linnoituksineen, joista moni on jäänyt roomalaisten ja arabien perintönä. Kaupungissa oli monien nähtävyyksien lisäksi tavanomaisesti hyvää ruokaa.
Calahorra torni Cordobassa.

Córdoban moskeija ulkopuolelta.


Córdobasta saavuttuani menin katsomaan ensi ertaa härkätaistelua ja Flamencoa ja täytyy sanoa, että pidin molemmista paljon. Molemmat ovat hyvin vahva osa espanjalaista kulttuuria. Nyt siirrytään sitten takaisin Sevillaan ja sen vuosittaiseen Feria de Sevilla festivaaliin. Kyseessä on siis Andalucían ja ehkä koko Espanjan suurin festivaali. Ihmisiä tulee ympäri Espanjaa ja maailmaa. Miehet pukeutuivat pukuihin ja naiset perinteisiin Flamenco-asuihin. Festivaali kesti koko viikon ja itse kävin joka päivä yhtä päivää lukuunottamatta. Tapahtuma sijaitsi Trianan kaupunginosassa Los Remediosin alueella. Alue oli hyvin suuri ja se oli täynnä yksityisiä ja julkisia telttoja, joissa ihmiset juhlivat ja söivät. Alueella oli telttojen lisäksi huvipuistoalue. Tunnelma alueella oli taianomainen enkä osannut kuvitella, että pitäisin tapahtumasta niin paljon. Feriassa oli esillä vahvasti Andalucíalainen, Sevillalainen kulttuuri.
Feria de Sevilla

Huvipuistoalue Feriassa.

Härkätaistelua Plaza de Toros areenalla.

Flamencoa Museo de baile Flamencossa.

Seuraavaksi sitten siirrytään Espanjan pääkaupunkiin eli Madridiin. Pidin Madridista enemmän mitä odotin. Jotkut ihmiset sanovat ettei Madridissa olisi varsinaisia nähtävyyksiä ja, että kaupunki olisi tylsä, mutta minä olen toista mieltä. Kaupunki on hyvin iso ja siellä on vaikka mitä nähtävää. Kävin 3 päivän aikana katsomassaa suurimman osan nähtävyyksistä sekä Real Madridin ottelussa Santiago Bernabeulla. Tuli testattua myös muutama ravintola ja tuli käytyä Madridin yöelämässä. Tämän lisäksi ehdin tavata muutaman ystäväni reissun aikana. Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu ja suosittelen kaikkia käymään Madridissa.
Palacio real de Madrid.

Parque de buen retiro Madridissa.

Templo de bod Madridissa.

Real Madrid-Villarreal Santiago Bernabeu Stadionilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti